03/03/2021

Tyypillinen osastopäivä

Terveisiä kolmannelta hoitokerralta Syöpäklinikalta! Kaikki meni hyvin toisen hoitokerran jälkeisellä kotitoipumisjaksolla ja tämä kolmas hoitokertakin on alkanut hyvin. Minua nesteytetään taas runsaasti, jotta solumyrkyt saadaan vauhdilla pois elimistöstä niiden antamisen jälkeen. Tänään on tippunut metotreksaattia kolmen ja puolen tunnin ajan ja muu aika lähinnä natrium- ja kaliumkloridia (=suolakaliumvettä). Tadaa! Ei lainkaan haittavaikutuksia kuten pahoinvointia tms. Iso JEE! 😊  

Mitä osastolla oikein tapahtuu?

Kaveri kysyi, että mitä tarkoittaa kun "menen osastolle"? Yritänpä siis kuvata mitä mun "osastolla olo" sisältää. Hentoisen kokemukseni mukaan jokaisella sairaalalla ja jokaisella vuodeosastolla on erilaiset painotukset, olosuhteet ja käytännöt. Oman erikoistumisalueen mukaan hoitohenkilökunnan mielenkiinnon kohteet vaihtelevat. Esimerkiksi päivystyksessä ollaan erityisen kiinnostuneita "vitaaleista" eli mitataan hengitystaajuutta, happisaturaatiota, sykettä, verenpainetta ja kehon lämpötilaa, neurologisella osastolla testataan tajunnantasoa, raajojen lihasvoimaa, kipuärsykettä ja silmän liikkeitä, kun taas sisätaudeissa ollaan erityisen kiinnostuneita vatsan toiminnasta eli tuleeko kuinka usein ja millaisessa muodossa pissaa ja kakkaa 😂. Kaikkia kokemiani osastoja yhdistää lääketieteellinen slangi ja lääkärien halu kuunnella sydäntä ja keuhkoja. Enpä muuten tiedä miksi 😀.

Havaintoja vuodeosastoilta

Kuvassa on kolmen hengen huone tyhjänä. Huoneessa on tavanomaisesti 1-4 samaa oletettua sukupuolta olevaa potilasta. Jokaisella on sähkövuode, lukittava vaatekaappi, pieni pöytä ja laatikosto, hälytysnappi, yövalo ja radio (en tosin ole kokeillut radion toimivuutta). Sänkyjen välissä on sermien kaltaiset vedettävät verhot, joilla saa luotua tilasta yksityisemmän. Syöpäklinikan vuodeosastolla jokaisella on kuulosuojaimet, joita käytetään, kun lääkäri käy toisen potilaan kanssa yksityisiä keskusteluja - mielestäni todella hyvä käytäntö! 

Sängyn yhteydessä on osastosta riippuen erilaisia valvontalaitteita, tippatelineitä, yms. Huoneessa on yleensä myös muutamia tuoleja, yksi yhteinen TV ja yhdellä seinällä ikkunoita.

Sairaalasänky ansaitsee erikoismaininnan: sängyn patja on sopivan tukeva ja sallii hyvän yöunen. Sänky on muunneltavissa nappia painamalla nojatuolista lepolasseen ja tavalliseen vaakatasoiseen sänkyyn, joka mahdollistaa sen, että päivää ei tarvitse viettää pelkästään makuuasennossa. Osastojakso antaa aikaa levolle ihan eri tavalla kuin kotijakso, jolloin kaikki arjen asiat pitää tehdä itse, mutta silti tykkään pitää sängyn toista päätä ylhäällä ja istuskella päivisin.

Vuodeosastolla oleskellaan sairaalapyjamassa ja yhdenkoon putkisukissa. Käytettävissä ovat myös sairaalan sisäkengät ja aamutakki. 

Osastolle saa ja kannattaa tuoda leluja, luettavaa ja muuta viihdykettä. Esim. oman läppärin ja puhelimen käyttö on sallittua ja lataus mahdollista. Olen ottanut myös oman jatkojohdon mukaan varuiksi. 

Vessa ja pesutilat ovat yleensä käytävällä, mutta yhden hengen huoneessa voi olla oma vessa ja suihku. Vessassa ja pesulla voi käydä omatoimisesti. Korona-aikana turhaa poistumista huoneesta vältetään, mutta normaaliaikana kävelylenkit käytävillä, piipahdus päivähuoneessa tai vaikkapa kahviossa ovat hyödyllistä liikuntaa.

Päivän kulku

Potilaskansion mukaan Syöpätautien "osasto 7:llä hoidetaan erityisesti lymfoomaa, sarkoomaa ja kivessyöpää sairastavia nuorista vanhuksiin. Osastolla annetaan solunsalpaaja- ja vasta-ainehoitoja sekä hoidetaan mm. infektioita, kipua ja anemiaa. Osa potilaista on osastolla tutkimuksia ja hoitojen suunnitteluja varten. Autologisia kantasolusiirtoja on tehty vuodesta 1993." ja samaisen kansion mukaan osaston päiväohjelma on

  • "7:00 verikokeet
  • 7:30 aamiainen + aamulääkkeet
  • 8:00 aamutoimet
  • 9:00 lääkärikierto arkisin
  • 11:00 lounas + päivälääkkeet
  • 13:30 päiväkahvi
  • noin 15:00 hoitajien työvuoro vaihtuu
  • 16:00 päivällinen + iltapäivän lääkkeet
  • 19:00 iltapala + iltalääkkeet
  • 21:15 yöhoitajat osastolla
  • 22:00 Hiljaisuus. Huomioithan huoneessa olevat muut potilaat, mm. tv:n katselu ja kännykkään puhuminen."
Oma kokemukseni vastaa suurimmalta osin tuota rakennetta. Verikokeita ja lääkkeitä annetaan silloin kun niiden aika on, eikä välttämättä tuon aikataulun mukaan eli esim. yöllä saatetaan herättää lääkkeiden ottoon tai verikokeet otetaan annettujen sytostaattien tahdissa. Useimmat toimenpiteet tehdään omalla paikalla eli verikokeiden ottajat, verenpaineen mittaajat, ruoat ja lääkkeet, yms. saapuvat luoksesi, välillä jopa kuvantajatkin.

Ruokailuista kirjoitan joskus oman postauksen, koska edessä oleva matalasoluruokavalio on jännä. Syöpiksellä ruoka on hyvää ja sitä on enemmän kuin riittävästi. Toiveita voi esittää ja niiden mukaan saa syötävää. Kaiken aikaa käytössä on jääkaappi monipuolisella sisällöllä ja hedelmäkori. Kyllä kelpaa 😊.

Sairaanhoitajat, lähihoitajat ja laitoshoitajat ovat tavalla tai toisella mukana kaikissa toimenpiteissä ja ovat aina tavoitettavissa ja läsnä osastoarjessa. Sairaanhoitajilta saan lääkkeet ja kaikilta hoitajilta empatiaa 💜. Lääkäreitä tapaan osastolle tullessa ja aamupäivän lääkärikierroksella ja heiltä saan tietoa ja vastauksia 💡 kysymyksiini, joita kerään kotijakson ja osastopäivän aikana päiväkirjaani. Osastojaksojen aikana on tarvittaessa mahdollisuus olla yhteydessä myös sosiaalihoitajaan, psykososiaalisen tuen terapeuttiin, fysioterapeuttiin, seksuaaliterapeuttiin ja sairaalapastoriin. Luotan olevani hyvissä käsissä. Kun Jorvissa lääkäri mainitsi, että "en ollut aiemmin MATRix-hoidosta kuullutkaan", niin Meilahden syöpäkeskuksessa on usealla kymmenien vuosien syöpähoitokokemus ja nämä wanhat mutta harvinaiset hoitomuodot ja toimenpiteet ovat rutiinia ja harvinainenkin syöpätyyppi on tuttu. Nyt kolmatta kertaa samaa hoitoa saavana olen minäkin jo aika hyvin oppinut talon tavoille. 
  

Millainen mun osastopäiväni on?


Oma hoitoni on tällä hetkellä tiputusta, tippoja, piikkejä ja pillereitä 😄. Kädessäni on kanyyli, jossa on kaksi venttiiliä ja siten minusta lähtee yksi tai kaksi letkua (elämää kyborgina! 🤖) ja ne menevät infuusiopumppuun, jolla säädetään mm. virtausnopeutta ja valvotaan, että hälytysrajoissa pysytään, että letkutus menee oikein, eikä ilmakuplia ole. On ollut puhetta myös portin laittamisesta. Viimeistään intensiivijaksolla minulle laitetaan portti, joka korvaa kanyylin. Olen käytännössä koko ajan letkuissa kiinni, mutta voin liikkua omatoimisesti tippatelineen kanssa, kunhan vain irrotan liikkumisen ajaksi sähköjohdon infuusiopumpusta.

Saan tiputuksena eli infuusiona sekä nesteytystä että lääkitystä. Tämän jakson päätteeksi saan kenties myös verihiutaleita, koska hemoglobiinini on alhainen. Pillereinä, silmätippoina ja ruiskeina saan monenlaisia esi-, esto- ja korjaavia lääkkeitä sekä myös yhtä sytostaattia.


Hoitojen vastetta ja kuntoani seurataan osastojaksojen aikana tiiviisti päivittäisillä verikokeilla, virtsan pH:ta eli happamuutta mittaamalla, nesteseurannalla ja painoa punnitsemalla.

Osastolla olen 4-5 päivää kerrallaan ja lopuksi intensiivihoidossa muutaman viikon. Homma toimii vähän kuin kolmen tähden hotellissa täysihoidolla, huonepalvelulla ja all inclusive -meiningillä etenkin silloin, kun saan olla huoneessa yksin 😁. Yritän olla helppo potilas eli olen omatoiminen ja sopeutuvainen 😇. Monella on kiire pois sairaalasta, mutta ajattelen, että osastolla ei pidetä yhtään pidempään kuin on tarpeen, ja siksi kiltisti olen osastolla sen aikaa kuin lääkärit määräävät. Osastolla saan tarvitsemaani hoitoa ja seurantaa ja voin kerätä voimia kotijaksolle. Kotona on über superduper da bestofthebest, mutta osastollakin on ihan ok.

5 kommenttia:

  1. Anonyymi4/3/22 03:20

    Miltä tuntui ja mitä ajatuksia heräsi ensi kerran kun pyydettiin/käskettiin käyttämään kuulosuojaimia?
    Miten pitkään olet yleensä ne päässä, kuuluuko niistä mitään läpi ja miltä sinä aikana on tuntunut?

    VastaaPoista
  2. Minusta kuulosuojaimet olivat todella hyvä käytäntö ja heti ensimmäisestä kerrasta lähtien mielelläni pistin ne päähän, kun lääkäreillä oli asiaa huonekaverille. Nopeasti opin laittamaan kuulokkeet ilman eri kehotustakin, kun lääkärit tulivat huoneeseen toisen potilaan luokse. Jaetuissa huoneissa ei paljoa yksityisyyttä pysty säilyttämään, mutta näin voidaan mahdollistaa vaikeiden asioiden läpikäyntiä ilman ulkopuolisia korvia. Jos olisi ollut itsellänikin arkaluonteisia asioita puhuttavana, niin olisin arvostanut, että muilla potilailla on kuulokkeet. Korona-aikanahan ei pahemmin huoneesta poistuttu. Minulla oli omat kuulokkeet mukana musiikin, podcastien, striimauksien ym. kuunteluun ja siten laitoin usein omat kuulokkeet ja niihin äänet päälle, jotta en taatusti kuule muita. Osastolla valmiiksi olleet kuulokkeet olivat myös tosi hyvät eli niiden kanssa ei puhetta kuule. Usein lääkäri kävi huikkaamassa minun petipaikkani luokse kun he lähtivät, jotta tiesin, että kuulokkeet voi ottaa pois. Yleensähän välissä oli myös väliverho, joten näköyhteyttä ei myöskään ollut.

    VastaaPoista
  3. Anonyymi4/3/22 17:27

    Kiitoksia kokemuksista!
    Olen terapioiden avulla huomannut, että tämä aihealue on minulle todella herkkä ja tärkeä. Minua lähellä olevat ihmiset ovat vuosien varrella melko törkeästikin loukanneet omaa yksityisyyttäni ja minut on aikoinaan opetettu olemaan henkinen kynnysmatto, jonka henkilökohtaista reviiriä ei tarvitse millään tavalla kunnioittaa ja jonka yli saa henkisesti "kävellä" miten huvittaa. Olen kuullut, että monella osastolla on tällainen kuulosuojainkäytäntö ja, vaikka sairaalaan ei kukaan halunne joutua, niin olisi toisaalta mielenkiintoinen ajatus ja tuottaisi varmasti mielihyvää päästä joskus huomioimaan jota kuta tällä tavalla.
    Ihminenhän ei osaa täydessä mittakaavassa arvostaa sellaista, joka on ollut aina liian selvää ja asioiden täyden arvon huomaa vasta sitten, kun sen menettää tai sitä ei ole ollutkaan.

    VastaaPoista
  4. Kuuluiko sairaalan kuulosuojaimista musiikkia?

    VastaaPoista
  5. Hei, ei kuulunut, olivat työmaatyyppiset kuulosuojaimet.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Jälkihehku

Katsoin eilen Jälkiloisteen (Ettergl ø d). Katso sinäkin, jos haluat kevyessä ja viihdyttävässä muodossa ymmärtää mitä syöpämatkalla tapahtu...