06/03/2021

50 rohkeusjuttua

Nukun osastolla pätkittäin ja yöllä aloin miettiä milloin olen kokenut olevani rohkea. Muistini on hatara ja siksi etenkin lapsuuden ja nuoruuden rohkeusjuttuja (esim. kaksivuotissynttäreitä vietin sairaalassa valekuristustaudin vuoksi, mutten muista siitä mitään) puuttuu varmasti paljon, mutta tässä ainakin joitakin hajatelmia uskallusta vaatineista ja jännittäneistä asioista jonkinlaisessa aikajärjestyksessä:

  1. Tädin kanssa kahdestaan kiiltomatoja etsimässä öisessä metsässä
  2. Sain pikkuveljen ja pääsin isän kanssa häntä katsomaan
  3. Mummon valvovien silmien alla saunavastan tekeminen
  4. Puuhun yhtä korkealle kiipeäminen kuin naapurin pojat
  5. Esikouluun ja kouluun meneminen
  6. Pussaaminen
  7. Iilimadon ottaminen kämmenelle - yllytyksen uhrina
  8. Isän saksalaisten työkaverien saunavierailu kotonamme
  9. Koulun juhlissa eka yksinlaulu
  10. Koulun disco
  11. Yläasteelle meneminen
  12. Partioryhmän ottaminen vastuulle (eka johtajapesti)
  13. Sukututkimuskurssille osallistuminen kurssin ikärajaa nuorempana ja samalla 30-60 vuotta muita kurssilaisia nuorempana
  14. Ensimmäisenä auttamaan kykeneminen, kun isoisä putosi pää edellä alas betoniportaat 
  15. Koulun Kalevalanpäivän juhlassa runonlausunnan jatkaminen coolisti sen jälkeen kun unohdin sanat ja esitys taukosi
  16. Traktorilla ja peräkärryllä ajaminen
  17. Vanhojen tansseissa ensimmäisenä tanssiparina oleminen
  18. Ajokorttikoe
  19. Ylioppilaskirjoitusten tulosten odottelu
  20. Yliopiston hakutulosten odottelu
  21. Osallistujajoukoltaan suureksi kasvaneen Lapinvaelluksen johtaminen
  22. Helikopterilento
  23. Partiopiirin retkeily- ja luontojaostoon liittyminen (eka piiritasoinen luottamushenkilöpesti)
  24. Kosken laskeminen yksin ja kaksin
  25. Eräopaskurssin talviosalle osallistuminen, vaikka en saariston lumettomien talvien kasvattina osannut hiihtää
  26. SPR:n Paraisten osaston hallitukseen ehdolle asettuminen
  27. SPR:n Turunmaan piirihallitukseen ehdolle asettuminen 
  28. Kumppanin vanhempien tapaaminen
  29. Työn toimipisteen ja kotipaikkakunnan muutto, yhteen muutto
  30. Kuolevaa isää sairaalaan katsomaan meneminen
  31. Isän äkillisestä kuolemasta sukulaisille ja muille läheisille ilmoittaminen, på svenska
  32. Häät
  33. Äidin äkillisestä kuolemasta ilmoittaminen sukulaisille ja muille läheisille
  34. 112:een soittaminen kun puolisoni sai äkillisen ja oudon sairaskohtauksen
  35. Puolison teho-osastollaoloaika ja toipumisennusteen ja toipumisen odottelu
  36. Valinta vuoden työntekijäksi, ammattiyhteisön palkinnot ja niihin liittyvät puheidenpidot
  37. 112:een soittaminen, kun puolisoni kuoli (34:lla ja 37:lla väliä noin viisi vuotta)
  38. Puolisoni äkillisestä kuolemasta kertominen hänen vanhemmilleen
  39. Partiotaitokisoihin järjestäjänä osallistuminen, kun tiesin että siellä kaikki tunsivat puolisoni
  40. RSO:n perjantaisarjan käyntien jatkaminen ja toisen kausikorttipaikan julkinen seuranhaku
  41. Linnanmäellä yksin rannekkeella ja kaikkiin niihin laitteisiin meneminen, joihin en aikuisena enää ollut rohjennut mennä
  42. Suurleirille osallistuminen, kun tiesin, että siellä kohtaisin vielä lisää ihmisiä, jotka tunsivat puolisoni ja joutuisin läpikäymään tapahtunutta ja olemaan huomion kohteena
  43. Laskuvarjohyppy
  44. Uudenmaan Partiopiirin hallitukseen ja Partioneuvostoon ehdolle asettuminen
  45. Ulkomaan lomamatkalle yksin
  46. Suomen Partiolaisten hallitukseen ehdolle asettuminen
  47. Kuumailmapallolento
  48. Syöpähoitoihin ja siihen liittyen intensiivihoitoon myöntyminen
  49. Avoimuus syövästä
  50. Kaljuus

Huomaan, että listasta puuttuvat oikeastaan kaikki opintojen, työn, partion, vapepan, SPR:n ja muiden harrastusten ja ajanvietteiden varsinaiset hommat sekä monet perhetapahtumat. Tietysti kaikki etenkin ensimmäistä kertaa tehdyt koulu- ja opiskelujutut, seminaari- ja opinnäytetyöt, opiskelijariennot, leirin- ja lippukunnan johtamiset, tapahtumiin ja koulutuksiin osallistumiset ja niiden järjestämiset, kirjojen julkaisut, tilinpäätösten esittelyt, avotuliyöpymiset ja kisaosallistumiset, etsinnät ja EA-päivystykset, puheet ja presentaatiot, uuteen tehtävään rekrytoinnit, uusien ohjelmien ja toimintamallien lanseeraukset, strategioiden määrittelyt ja jalkautukset, jne. ovat ainakin jonkin verran jännittäneet. Samoin iloiset perhetapahtumat kuten esimerkiksi sisarusten häät ja sisarustenlasten syntymät ovat olleet jänniä. Mutta kaikki nuo ovat olleet osa jatkumoa ja useimmat jo lapsuudesta lähtenyttä nousujohteisuutta ja "vain" luonnollisia seuraavia vaiheita ja toteutuneet turvallisessa ympäristössä ja joiden lopputuleman olen osannut ainakin suhteellisen hyvin ennakoida. Niihin ei ole liittynyt sellaista sinnikästä rohkeutta, jota edeltää hengittely ja pohdinta uskallanko, rohkenenko, kelpaanko, osaanko, voinko? Mieleen nousseissa asioissa on mukana elämänmuutoksia, epävarmuutta ja yllättävänkin usein ihmisten kohtaamista ilman tietoa miten muut asiaan suhtautuvat. Asioita, joissa minulla ei ole täyttä hallinnantunnetta.

Toisena ajanhetkenä lista olisi varmasti eri tavalla painottunut. Esimerkiksi työ ja ura ovat olleet ajoittain paljon suuremmassa roolissa elämässäni kuin mitä tajunnanvirta nyt tuotti. Tänään lista oli tällainen.


P.S. lisäsin taas meemejä 😝

4 kommenttia:

  1. Ihana lista ja hyvä idea! Voisin listata rohkeuteni minäkin 😊

    VastaaPoista
  2. Ihana lista ja hyvä idea! Voisin listata minäkin omat rohkeuteni 😊

    VastaaPoista
  3. Ihana lista ja hyvä idea! Voisin listata minäkin omat rohkeuteni 😊

    VastaaPoista
  4. Kiitos Maija! Suosittelen listaamaan! Monta jännittänyttä, mutta hauskaa tilannetta palasi mieleen. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Jälkihehku

Katsoin eilen Jälkiloisteen (Ettergl ø d). Katso sinäkin, jos haluat kevyessä ja viihdyttävässä muodossa ymmärtää mitä syöpämatkalla tapahtu...