Yksin kotona

Ensimmäinen kokonainen toipumisviikko kotona alkaa olla plakkarissa (kirjoitushetki su 24.1. klo 21) ja sen myötä muutamia hajatelmia:

Olen voinut hyvin ja kuntoni on palatumassa eli en enää hengästy ihan pienistä kävelymatkoista. Kävin keskiviikkona 20.1. ja perjantaina 22.1. Tapiolan terveysasemalla verikokeissa. Tulokset tulevat hyvin nopeasti Maisaan ja saan hoitosoitot labrapäivinä tuloksista. Tästä tiiviistä seurannasta ja nopeista yhteydenotoista tulee turvallinen olo. Vaikka olen yksin kotona, niin minua pidetään silmällä ja minun voinnistani välitetään. Erinomaisen hyvä käytäntö. En tarvitse kotihoidon käyntejä, enkä kotisairaalaa (kuulin osastolla tällaista järjestellyn huonekaverille), mutta säännöllinen soittaminen tuntuu hyvältä huolenpidolta.

Perjantain labrakäynnin yhteydessä sattui kommellus: kotini pihassa on pieni ylämäki ja siinä mutka. Piha oli lumimyrskyn jäljiltä edelleen luminen ja hiekoittamaton (murrr huoltoyhtiölle!) ja jäin sutimaan mutkaan. Oli pakko mennä soittamaan naapurin ovikelloa, jotta sain tuuppausapua ja auton liikkeelle. Onneksi naapuri oli kotona ja avulias. 

Ehkäpä tuon auton kiinnijäämisen kirvoittamana ymmärsin pyytää apua parvekkeen lumentyhjennykseen. Taloyhtiöltä tuli jo aiemmin noottia, että partsien tyhjennys on omistajien vastuulla ja siten asia kolkutti omaatuntoa. Ihanat ystäväni saapuivat lauantaina ja lapioivat lumet pois. Tehtynä on nyt siis yksi suunnittelematon ja yksi suunnitelmallinen avunpyyntö (osastolta noutokyytien lisäksi), ja kummassakin tapauksessa sain apua heti ensimmäiseksi kysymiltäni. Yksin en olisi kummassakaan pärjännyt, vaikka kuinka olen itsenäinen ja toimelias. Yritän muistaa pyytää apua jatkossakin, ainakin jos eteen tulee sopivia hommia. Partsin lumentyhjennyksen yhteydessä muuten huomasin, että naapurien parvekkeet olivat nekin edelleen täynnä lunta. Kiirettä ei siis kai ollutkaan, mutta joka tapauksessa oli ilahduttavaa nähdä ystäviä edes lyhyesti eristäytymisen keskellä. 

Valkosolujeni määrä ei ole lähtenyt  palautumaan. Tämä on "normaalia, toisilla palautuminen on nopeampaa ja toisilla hitaampaa, ei ole vielä syytä huolestua", mutta silti koin hetkellisen apeudentunteen. Kun mietin mikä asiassa juurisyynä murehdutti, niin en keksinyt oikein muuta, kuin että kympintyttö tässä nyt suree, kun valkosolut eivät ole maailman nopeimpia palautujia. 😄 Kun kaikki on tähän mennessä mennyt osaltani melkeinpä leikitellen, niin kesti hetken hyväksyä, että ihan kaikki ei mene kuin Strömsössä. Seuraava labra on huomenna maanantaina, joten pidetään peukkuja, että silloin valkosolujen määrä on lähtenyt nousuun.

Alhainen valkosolujen määrä aiheuttaa sen, että kehoni vastustuskyky on puutteellinen ja olen altis erilaisille infektioille. Lauantai-iltana huomasin, että nyt menee vilunväreitä ja kun mittasin kuumeen, niin sitä oli korkeimmillaan 37.6. Normaalilämpöni on  ~36,5. Otin parasetamolia ja kohta hikoilin kuumeen pois. Asia kuitenkin vaivasi. Minulle on useasti toistettu, että nyt ei saa tulla kipeäksi ja että jos kuume nousee 38:aan, niin pitää mennä Jorvin päivystykseen. Kuumeeni ei noussut 38:aan, mutta toisaalta koska en syö särkylääkkeitä, niin oletan harvoin nautittujen pillereiden toimivan tehokkaasti ja siten parasetamoli esti kuumeen nousua. Päätin soittaa osastolle iltakympiltä, kuten myös on kannustettu matalalla kynnyksellä tekemään, jos vointi muuttuu. Sairaanhoitaja neuvoi "seuraamaan tilannetta" ja toisti saman neuvon Jorvin päivystyksestä, jos kuume nousee 38:aan. Tämä neuvo ei poistanut huoltani vaan ennemminkin lisäsi sitä: miten seuraan lämpöä, kun nukun? Mitä jos kuume nousee yön aikana tietämättäni? Tällöin koin ensimmäistä kertaa negatiivisia "yksin kotona" fiiliksiä. Jos kohellan tai tosiaan sairastun, niin kukaan ei seuraa tilannetta tai ole herättämässä minua aamulla. Olin sopinut pitäväni partiotapahtumassa työpajan sunnuntaiaamuna kello 9, joten herätyskello soisi joka tapauksessa, mutta entäs jos olen niin kipeä, etten reagoi herätyskelloon? Pelko ja huoli olivat tietysti ihan turhia, koska heräsin sunnuntaina jo ennen kellonsoittoa. Illanpimeydessä pienetkin möröt tuntuvat suuremmilta, kun niiden sallii omassa päässään jyllätä.

Hiuksia harjatessa on hiuksia harjassa tukoittain, mutta toisaalta niin niitä on ollut aina aiemminkin. Pitkissä hiuksissa hiusten näkyvä irtoaminen on normaalia, kun hiukset vaihtuvat. En siis vielä tiedä menetänkö hiuksia ensimmäisen hoitokerran jälkeen, Kuulemma voi kestää 2-3 viikkoa sytostaattien saamisesta kunnes hiukset lähtevät, mutta kaikki sytot eivät aiheuta hiusten- ja muiden ihokarvojen menetystä.