Huomenaamulla maanantaina 11.1. menen Meilahden syöpätautien klinikan vuodeosastolle ja suunnitelman mukaan saan ensimmäisen annoksen sytostaatteja eli solunsalpaajia. Sytostaatit vaurioittavat soluja niin, että ne eivät pysty jakautumaan ja tuhoutuvat. Syöpäsolut ovat erityisen nopeita jakautumaan ja siten ne ovat herkempiä sytostaateille kuin terveet solut, mutta sytostaatit tuhoavat myös terveitä soluja. Suunnitelman mukaan saan yhdistelmähoitoa eli useamman lääkkeen cocktailin, jotka arvioidaan ja päätetään joka hoitokerta erikseen. Yhdistelmähoidolla teho on suurempi ja haittavaikutukset pienempiä kuin jos käytettäisiin vain yhtä lääkettä.
Eri sytostaateilla on erilaisia haittavaikutuksia. Tavallisimpia ovat esimerkiksi pahoinvointi, oksentelu, ummetus ja ripuli, ruokahaluttomuus, väsymys ja unettomuus, huimaus, päänsärky ja muu särky, limakalvojen vaurioituminen ja hiustenlähtö. Vakavampia haittavaikutuksia ovat riski munuaisten, maksan ja sydämen vaurioitumisesta. Olen henkisesti yrittänyt valmistautua siihen, että toimenpiteen jälkeen olen huonommassa kunnossa kuin tähän mennessä. Vertaisten kertoman perusteella saatan olla hyvinkin huonossa kunnossa. Saas nähdä. Kirjoittelen tänne kun tiedän, miten meni. Pidetään peukkuja, että vointini ja kuntoni pysyy hyvänä.
Valmistautumiseen on kuulunut osastorepun pakkaamisen lisäksi
Labra perjantaina 8.1.
Piipahdin perjantaina Tapiolan terveysasemalla verikokeessa. Ylipäätään minua on mitattu ja kuvattu hyvin paljon, mikä ilahduttaa datanörtin mieltä. Lääkärien toimintatapa on koko ajan ollut selkeän datalähtöinen eli minua hoitavat perustavat päätelmänsä dataan ja faktaan eikä omaan mutuunsa tai esimerkiksi mun tuntemuksiini. Kokemusasiantuntijuus on yksilön tulkinta ja inhimillisesti kiinnostava tarina, mutta tutkimusdata on sitten kuitenkin objektiivisesti enemmän totuus (tutkimusmetodin rajausten, soveltuvuuden ja esim. mittaustarkkuuden puitteissa). Labratulokset tulevat viiveellä Kantaan, josta olen voinut niitä itsekin seurata.
Apteekki ja ruokakauppa
Sain 30.12. lääkärikäynnillä toimenpiteen jälkeiseen aikaan lääkereseptit eli pahoinvoinnin estolääkkeitä ja valkosolujen kasvutekijöitä. Kävin jo nyt apteekissa hakemassa lääkkeet, jotta ei toipilaana ja mahdollisesti pahoinvoivana tarvitse mennä osastolta palatessa heti apteekkiin. Kasvutekijää ei löytynyt ensimmäisestä apteekista ja sieltä vinkattiin toiseen apteekkiin, josta lääkettä löytyi, mutta ei riittävästi. Tilaamalla sain tarvitsemani määrän, mutta jouduin siis käymään kolmesti apteekissa. Oppi tämäkin: kannattaa olla ajoissa liikkeellä ja varata lääkkeet ennakkoon netissä, jotta saa näissä koronaoloissa kerralla noudettua kaikki tarvitsemansa lääkkeet. Olen myös miettinyt helppoja ja säilyviä ruokia, joita voin syödä kotiuduttuani. Vinkkinä kuulin, että lempiruokaa ei kannata valmistaa, koska se voi leimautua pahoinvoinnin myötä etovaksi. Jotakin muuta hyvää, mutta helppoa siis ja sellaisia olen nyt laittanut pakkaseen ja hamstrannut valmistusaineita kaappeihin, jotta kaupassakaan ei tarvitse käydä tai ruokaa tilata ihan heti osastopäivien jälkeen.
Maisan asentaminen
Maisa on ihana! Maisa on uusi mobiiliappi, jolla pääsen näkemään Apotti-kirjaukset ja saan ilmoituksen, kun jokin kirjauksissani muuttuu ja siten pääsen Kantaa paljon kätevämmin lukemaan lausuntoja ja muita merkintöjä. Maisaan arkistoituvat myös HUS:in lähettämät kirjeet, käyntiyhteenvedot, ajanvaraukset ja tulevat toimenpiteet sekä tiedot lääkityksestä. Maisan kautta voin varata ja muuttaa vastaanottoaikoja ja sen kautta voin lähettää viestejä ja olla yhteydessä minua hoitaviin. Tuskinpa vielä edes tiedän sen kaikkia ominaisuuksia. Mahtava sovellus ainakin näin ensituntumalta!
Puhelut syöpikseltä
Sain perjantaina kaksi puhelua osastolta. Toisen sairaanhoitajalta, joka varmisti, että olen käymässä labrassa ja että kaikki on maanantaita varten kunnossa ja hyvin. Toinen farmaseutilta, joka kävi läpi lääkitykseni ja kotona olevan lääkearsenaalin. Sunnuntaina soittaa vielä kolmas sairaanhoitaja, joka tarkistaa koronaan liittyen tilanteeni ja kyselee oireistä/oireettomuudesta, koska sairaana en tietenkään voi osastolle mennä. Puheluista tuli olo että kylläpä minusta pidetään hyvää huolta. En muista ennen saaneeni tällaisia varmistussoittoja, mutta toisaalta enpä ole aiemmin ollut näin vakavasti sairaskaan.
Koronatesti
Tiistai-illasta keskiviikkoiltaan 5. - 6.1. podin päivän mittaisen pienen flunssantapaisen eli aivastelin ja nenä vähän valui. Normaalioloissa en olisi asiaa noteerannut, kun joka tapauksessa kökin yksin kotona ja en siten ketään tartuta, mutta Brittien ärhäkästi tarttuvan koronavariantin levitessä ja kun tiedossa on maanantaina lähtö riskiryhmään kuuluvien potilaiden pariin osastolle, niin otin pikkuoireet vakavasti ja pyysin työterveydestä lähetteen koronatestiin. Homma toimi kaikin puolin erinomaisesti vaikka oli loppiainen ja pyhäpäivä. Mehiläisen mobiiliapilla otin yhteyden työterveyteen ja viidessä minuutissa minulla oli lähete. Lyhyt ajomatka Otaniemeen Drive-in testipisteelle, jossa ei ollut lainkaan jonoja eli pääsin ajamaan suoraan testiin. Testin ottaminen nenästä ei ollut miellyttävää, mutta onneksi se kesti alle minuutin. PCR-testin tulos tuli appiin nopeammin kuin luvatussa kuudessa tunnissa eli vielä saman päivän aikana sain tietää, että tulos on negatiivinen. Mielenrauhan kannalta tieto on tärkeä. Voin rauhallisin mielin mennä osastolle, kun en (ainakaan keskiviikon tilanteen perusteella) ole tartuttamassa muihin koronaa.
Kulkeminen
Appivanhempani ovat olleet suurena apuna kuljetuksien kanssa aiemminkin ja nyt taas pyysin edesmenneen mieheni isältä kyytiapua osastolle pääsemiseksi. Olen surullisen huono julkisen liikenteen käyttäjänä ja siten ajatus kulkemisesta tavaroiden kanssa bussilla ei innosta. Olen oikeutettu Kela-taksiin (tilattava ennakkoon, tunnin aikaikkuna kumpaankin suuntaan, samassa taksissa voi olla muitakin asiakkaita ja reitti kiertää silloin heidän kauttaan, omavastuu 25 e/ajo) hoitoon liittyvissä matkoissa ja voisin taksilla suhailla tietty omakustanteisestikin, mutta silti taksiakin helpompaa ja miellyttävämpää on saada ovelta ovelle kuljetus tutulta ja turvalliselta läheiseltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!