Varoitus: sisältää hyvin henkilökohtaista pohdintaa. Mietin voiko tällaista edes julkaista, mutta en pysty aihetta käsittelemään kertomatta itsestäni. Toisaalta jouluna kävin keskustelua, jossa pahoiteltiin ettei edesmenneiden tarinoita aikanaan tullut merkittyä muistiin ja kuinka olisi pitänyt kuunnella toisia paremmin. Olkoon tämä siis tuota ajatusten tallentamista, perimätiedon tai hiljaisen tiedon siirtämistä tai ihan vaan omaelämäkerrallista jaaritusta.
Juuri nyt tuntuu kuitenkin tärkeältä tämä kirjoittaa:
Yritän nyt hieman avata miten minusta on tullut minä
Kuolemasta
Kuolema on koskettanut minua aiemminkin, joten en kohtaa ajatusta kuolemasta ensimmäistä kertaa nyt syöpädiagnoosin myötä. En pelkää kuolemaa ja valmiuteni asian käsittelemiseen ovat varsin rutinoituneet. Läheltä koettu kuolema on järisyttävä muutosvoima, joka väkisinkin laittaa arvoja ja ajatuksia uusiksi. Jo nuorena järjestin isovanhempieni ja isotätini hautajaisia. Viime vuonna osallistuin kolmiin hautajaisiin, vaikka kutsuttuja olivat rajoitusten vuoksi vain pienet perhepiirit. Läheltäni on viety äkillisesti ja yllättäen monia minulle tärkeitä ihmisiä. Enoni kuoli liikenneonnettomuudessa matkalla kummityttöni ylioppilasjuhliin. Isäni kuoli aneurysman repeämiseen kesken Kilke-leirin. Äitini kuoli kaaduttuaan terveyskeskuksessa. Mieheni kuoli nukkuessaan. Jokaisen kuoleman jälkeen herää ajatuksia ja tunteita kuten "miksi!?!", "epäreilua!", "olisinko voinut tehdä jotain?", "olisinpa sanonut enemmän kiitos, anteeksi ja rakastan", "olisimmepa tehneet sen asian x, josta aina puhuimme". Suru ja ikävä kietoutuvat usein myös syyllisyydentunteisiin ja katumiseen kaikesta siitä mitä olisi halunnut sanoa ja tehdä, kun sitä "sitten kun"-aikaa ei koskaan tulekaan. Kuoleman ja läheltä piti tilanteiden kohtaaminen tekee hyvin konkreettisella tavalla selväksi elämän arvaamattomuuden ja haurauden. Etenkin leskeksi jääminen kirkasti sen, kuinka tärkeää on nauttia jokaisesta hetkestä ja osata arvostaa elämää. Elämä on nyt ja se pitää elää nyt. Huomisesta ei kukaan tiedä. Kuka tahansa meistä voi kuolla huomenna. Se mitä voin tehdä, on yrittää elää jokainen hetki niin hyvin kuin voin.Arvoista
Kriisitilanteet myllertävät asioiden arvojärjestykset ja mittasuhteet. Arjen pienet murheet, riidanaiheet ja vastoinkäymiset alkavat tuntua merkityksettömiltä, kun eteen tulee läheisen kuolema, oma tai läheisen vakava sairastuminen tai muu henkeä uhkaava tilanne. Arvopohjani on aina ollut vankka ja olen saanut työstää arvojani niin töissä (Telia) kuin harrastuksissakin (Partio, SPR) eri elämänvaiheissa. Tsemppihenkeni peruskallio ovat arvoni eli asiat, jotka ovat minulle merkityksellisiä ja jotka ohjaavat toimintaani. Tiedän, mikä on minulle elämässä tärkeää. Kun tunnen itseni ja tiedän kuinka toimin, osaan tehdä minulle oikeita valintoja myös syövän suhteen.
Arvot näkyvät ja vaikuttavat siihen, miten toimimme. Muuten ne ovat sanahelinää. Minulle tärkeä arvo on esimerkiksi oikean tiedon vaaliminen ja asioiden ymmärrys. Tämän mukaisesti olen nyt perehtynyt syöpätutkimukseen ja lukenut keskushermostolymfoomasta. Toimin syövänkin kanssa omalla, juuri minulle ominaisella tavalla. Saan mielihyvää oppiessani uutta ja kun hoksaan asioita. Hyvä elämä tarkoittaa minulle uteliasta eteenpäinmenoa ja siksi haluan olla syövänkin kanssa positiivisella tavalla utelias eli otan ilon irti uuden oppimisesta ja vastustajani päivä päivältä paremmasta ymmärtämisestä. En vielä osaa kaikkea enkä ymmärrä aina edes lukemaani, mutta sehän tarkoittaa vain sitä, että minulla on lisää opittavaa. Mahtavaa!
* Vinkki: jos työnantajasi tai muu yhteisösi ei tarjoa arvotyöpajoja, niin hyviä työkaluja arvojen määrittelyyn löytyy myös netistä, esim. täällä on helppo ja kevyt arvotesti.
Itsensäjohtamisesta
Teemme joka päivä tuhansia päätöksiä omasta elämästämme. Torkutanko herätyskelloa? Syönkö aamupalan ja jos syön, niin syönkö terveellisen vai epäterveellisen aamiaisen? Laitanko tänään(kään) housuja etätöihin? Useimmat näistä päätöksistä teemme enempiä ajattelematta, mutta hankalan asian kohdalla kannattaa pysähtyä hetkeksi miettimään mitä tämän asian kautta oikeasti tavoittelen ja miten toimin, jotta pääsen tavoitteeseeni. Syövän suhteen tavoitteeni on parantua ja elää vielä pitkä ja hyvä elämä. Kaikki ratkaisuni peilaan tähän tavoitteeseen. Tunnen omat voimavarani ja osaan johtaa itseäni. Minä määrittelen oman elämäni, ei tuo mokoma syöpäläinen.Olisin voinut piiloutua maailmalta ja jäädä sängynpohjalle suremaan kohtaloani, mutta päätin, että jatkan mahdollisimman normaalia elämää. Parantumisen jälkeinen paluu normaaliin (mitä "normaali" sitten ikinä onkaan) tulee olemaan sitä helpompaa, mitä pienempänä kuilu sairauselämän ja normaalin elämän välillä pysyy. Sairastelu on myös mukavampaa, kun se sisältää myös kivoja normaalielämän asioita. Olen tehnyt töitä saikusta huolimatta (esihenkilöni ja työterveyden kanssa sovitusti). Olen jatkanut partiossa hallitusvastuussa. Olen käynyt museoissa, kaupassa ja tavannut ihmisiä (koronarajoituksia kunnioittaen). Itkupotkuraivarit tai itsesäälissä rypeminen ei olisi auttanut asiaani yhtään mitenkään vaan ennemmin lisännyt pahaa mieltä, passivoinut ja pienentänyt minulle merkityksellisten asioiden määrää elämässäni. En halua käpertyä sisäänpäin vaan keskityn mieluummin minulle tärkeisiin ja iloa tuottaviin asioihin ja kohdistan huomioni minua voimauttaviin ja eteenpäin vieviin asioihin. En halua tuhlata energiaani murehtimiseen vaan ennemmin haen ratkaisuja ja toimin. Itsejohtamiskykyni on aina ollut vahva ja nyt se auttaa minua selviytymään myös syövän kanssa. Toimeliaisuus on minulle voimavara.
Stressinsietokyvystä
Syöpä ei ole elämäni ensimmäinen kolaus ja siten tiedän, että toimintakykyni säilyy hyvänä stressitilanteissa. Luultavasti olen jopa parhaimmillani stressi- ja muutostilanteissa. Pysyn tyynenä konfliktien keskellä. Tuntuu että saan eniten aikaan, kun on kiirettä ja painetta ja saan mielihyvää, kun pystyn ratkaisemaan haastavia tilanteita. Olen hyvin pragmaattinen ja suhtaudun asioihin asioina. Olen myös hyvin ratkaisukeskeinen ja kehitysintoinen, jonka myötä mielenkiintoni kohdistuu asioiden kuntoon saamiseen murehtimisen ja vatvomisen sijaan. Tiedän myös varoa sudenkuoppia, joihin olen aiemmin langennut. Esimerkiksi puhun nykyään enemmän mieltäni vaivaavista asioista ja haudon asioita vähemmän sisälläni, koska olen oppinut, että kun puhuu vain itsensä kanssa, jää paitsi ajatustensa kyseenalaistamisesta, haastamisesta, jalostamisesta ja mahdollisuudesta toiselle asiaa selittäessään samalla selkeyttää asiaa itselleenkin. Käytännön esimerkki: kun kuulin, että sairauteni olisi hoitamattomana johtanut kahdessa kuukaudessa kuolemaan, tuntui pahalta. Päätin soittaa veljelleni ja puhua mieltäni painaneen asian pois. Puhelun lopussa jo tavalliseen tapaamme vinoilimme ja vitsailimme, kun muuten asia olisi jäänyt pitkäksi aikaa mieltä kaihertamaan. Aiemmin ajattelin, etten halua vaivata muita asioillani ja siten en olisi pahasta mielestä kenellekään kertonut. Nyt olen hoksannut, että samalla tavalla kuin minä saan mielihyvää muiden auttamisesta, niin muut saavat mielihyvää minun auttamisestani ja tämä rohkaisee minua pyytämään tarvittaessa apua. Tämänkin piti introvertin ihan opettelemalla oppia.
Hopeareunuksista
Vaikeilla asioilla on aina myös hyviä puolia. Olen iloinnut esimerkiksi siitä, että monista ja laajoista kuvantamisista ja labratutkimuksista huolimatta minusta ei ole löytynyt muuta vikaa, kuin että päässäni on vikaa. 😂 Olen iloinnut siitä, että etäpesäkkeitä ei ole löytynyt. Olen iloinnut siitä, että ymmärsin hakea apua, koska ilman hoitoa olisin joulun aikoihin kuollut. Olen iloinnut siitä, että toimenpiteet viivästyivät joulun jälkeiseen aikaan ja sain viettää joulua hyväkuntoisena. Olen iloinnut siitä, että kotini on kiva ja hyvä paikka myös sairastaa. Olen iloinnut jokaisesta syövän vuoksi saamastani tsemppiviestistä, koska se osoittaa kuinka paljon minulla on ystäviä.
Kun asioista tunnistaa myös hyvät puolet eikä jää jumiin negatiiviseen ensivaikutelmaan, niin mieli pysyy hyvänä. Koko syöpäprosessin ajan olen oikeastaan keskittynyt löytämään ja näkemään asioista niiden hopeareunukset. Tämäkin on tietoinen päätös. Keskityn ennemmin voimauttavaan positiiviseen kuin lamaannun negatiivisen kanssa. Huumorintaju auttaa myös. Minulla se on musta ja kuiva, joka aiheuttaa välillä kuulijoissa väristyksiä. Esim. kun kerroin vuodeosastolla ollessani "kuolevani tylsyyteen", niin minua nauratti, kuulijaa ei. 😄
Tunteiden käsittelystä
Tottakai minullakin herää negatiivisia tunteita ja välillä kiukuttaa, surettaa, itkettää tai pelottaa. Silloin pysähdyn miettimään miksi minusta tuntuu tältä, mistä tämä tunne oikeasti kumpuaa ja miksi ajattelen näin? Esimerkkinä 30.12. lääkärikäynnin jälkeen tuntui pahalta, vaikka suurin osa kuulemistani asioista oli ihan juuri samaa mitä olin ennakoinut ja mistä olin jo itsekin päässyt selville. Vatsanpohjaa kuristi selkeän epämukava tunne. Jokin henkinen möykky nyt vaivasi. Muistelin mistä kaikesta lääkärin kanssa puhuimme ja samalla tunnustelin minkä asian miettimisen kohdalla mielipaha synkkeni. Huomasin, että korkea-annoksisen sytostaattihoidon edellyttämän kuukauden mittaisen osastolla olon ajattelu sai henkisen möykyn sähähtämään. Seuraavaksi mietin miksi juuri tämä nyt vaivaa minua ja pienen pohdinnan jälkeen oivalsin, että möykkyyn liittyvistä asioista hallinnan menetys on se, joka asiassa vaivasi (eikä esim. luuytimen tuhoutuminen tai muut riskit...). En ollut osannut näin pitkää hoitojaksoa ennakoida, asia tuli "ilmoitusluonteisena" ja ajatus kuukaudesta ilman omaa vapautta laitoksessa ei viehättänyt. Kun tunnistin, mistä paha mieli syntyi, niin pääsin löytämään ratkaisuja ja hopeareunuksia: onpahan sitten ainakin aikaa kuunnella kaikki kuuntelemattomat podcastit, katsoa kaikki katsomattomat tv-sarjat ja vaikka addiktoitua johonkin tietokonepeliin 24/7. Selviän minä siitäkin. Ja kas, paha mieli oli poissa.
Asioiden järjestymisestä
"Asioilla on tapana järjestyä", on mielestäni eräs omituisimpia yleisesti käytettyjä sanontoja. Kyllä, asiat järjestyvät aina jollakin tavalla - koska ei maailma ole loppumassa -, mutta jos annamme asioiden vain tapahtua, niin lopputulema voi olla mitä tahansa, eikä lainkaan toivomamme kaltainen tai läheskään paras mahdollinen omalta kannaltamme. "Asioilla on tapana järjestyä" passivoi ja uskottelee, että maailma olisi reilu ja oikeudenmukainen ja automaattisesti tuottaa hyvän lopputuleman kunhan vain itse olla möllötän. Sanontaa pitää jatkaa "Asioilla on tapana järjestyä, kunhan asioille tekee jotain" tai edes muotoon "Asioilla on tapana järjestyä, kunhan asioita tuuppaa oikeaan suuntaan", jotta se vastaa omaa ajatustapaani. Tartun toimeen ja tuuppaan asioita oikeaan suuntaan. Ennakoin ja valmistelen. Laadin esimerkiksi osastolla tarvittavista tavaroista listan, jotta muistan ottaa mukaani kaikkea tarvittavaa, vaikka saanhan puuttuvia tavaroita haalittua jälkikäteenkin eli asioilla on tapana järjestyä, mutta asiat järjestyvät minun kannaltani helpommin ja paremmin, kun vaikutan asioihin.
Asenteesta
Uskon, että henkisellä hyvinvoinnilla on vaikutusta myös fyysiseen terveyteen ja hyvinvointiin. Kun pysyttelen hyvillä mielin kestän kolhuja paremmin, toivun paremmin ja siedän hoitoja paremmin. Mielen tyyneys auttaa myös mm. nukkumaan paremmin, joka taasen edesauttaa muuta jaksamista. Unen laatuni on ollut nyt jo pari kuukautta heikkoa ja tunnen itseni väsyneeksi. Tähän en ole vielä löytänyt ratkaisua. Muilta osin tsemppihenkeni on vankka ja katse luottavaisesti tulevaisuudessa. Kun valitsen hyvän mielen, valitsen samalla paremman olon kokonaisuutena. Minulle hyvää mieltä tuottavat esimerkiksi musiikki, kirjat, kukat, nallet, luonto, hyvät maut, oivallukset, valmiiksi saaminen ja muiden auttaminen. Oman asenteensa voi itse päättää. Minä valitsen asenteekseni syöpää kohtaan toiveikkuuden, luottavaisuuden ja hopeareunusten kautta positiivisuuden ja valitsen elämääni elämän laatua parantavia hyvän mielen asioita. Elämän voi ja kannattaa tehdä hyväksi syöpäpotilaanakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!