Innostuksen merkityksellisyydestä ja merkityksellisyyden innostavuudesta

Perjantaina olin 20 kk tarkastuksessa ja se palautti mieleen tämän blogin päivittämisen. Ensimmäistä kertaa tekstiä ei enää synny kuin itsestään. Harmillista blogin jatkon kannalta, mutta samalla todiste toipumisestani. Kun ajatukset eivät enää pyöri syövässä, eikä sairastamisesta enää tulvi kerrottavaa, niin se tarkoittaa, että olen palannut normaaliin elämään. Arvelen, että puklautan tämän jälkeen vielä yhden blogauksen 24 kk kohdalla, jolloin tehdään tarkemmat tutkimukset ja siirryn lääkärintarkastuksissa kerran vuodessa rytmiin. Jos haluatte, että kirjoitan viimeisissä hajatelmissani jostakin tietystä teemasta, niin toiveita saa esittää. :)

16 kk kohdalla pohdiskelin onneni avaimista seuraavasti: "Onnellisuuteni avaimia ovat myönteinen uteliaisuus uutta kohtaan, auttamisinnokkuus sekä arjen pienten ja kauniiden asioiden arvostaminen. Millainen soppa niistä syntyy?" Nyt voin todeta, että syntyi mainio keitos!

Kun irtisanouduin ja hyppäsin pois oravanpyörästä, nautin vapaudesta ja hykerryttävän huumaavasta vapaudentunteesta. Oli ihanaa elää kiireettä ja suunnata energia kaikkiin niihin "sitku" asioihin, joille urahaukkana ei ollut (mukamas) ollut aikaa. Keskityin kuntoutumiseen, hyvinvointiin ja sen selvittämiseen, mitä oikeasti haluan elämälläni tehdä. Kriisien suurin positiivinen vaikutus on mahdollisuus tarkistaa arvonsa ja valintansa. Kirjoitin tästä kriisien elämää muuttavasta voimasta postauksen jo keskellä taipaleeni alkumylläkkää.

Ei ollut mitenkään itsestään selvää, että palaan töihin. Suljin silmäni ja korvani kaikilta työhoukutuksilta ja torjuin noin tusinan headhunterin lähestymiset. Nuorena tehtyjen ja varsin fiksuiksi osoittautuneiden sijoitusten vuoksi minun ei tarvitse tehdä töitä. Piti päättää haluanko tehdä töitä. Olen aina ollut toimeen tarttuva ja monessa mukana oleva ja siten en eläkeläissimulaationkaan aikana ollut toimettomana. (Toim. huom. en oikeasti ollut sairaus- tai työkyvyttömyyseläkkeellä, enkä saanut edes työttömyyskorvausta. "Eläkeläissimulaatio" oli oma huomioni siitä kuinka sapattini todennäköisesti vastasi tulevaa vanhuuseläkkeellä olemista, sitten joskus. Päiväsaikaan kanssani esim. uimahallissa, kirjastossa tai työväenopiston kokkauskurssilla oli yleensä vain eläkeläisoletettuja.) Moni sanoi vuosi sitten keväällä, että en tule kauaa malttamaan olla poissa töistä, mutta yllätin niin läheiseni kuin itsenikin kuinka hyvin viihdyin vapaalla. Vapaaehtoistyöt jatkuivat, matkustelin, luin kasoittain kirjoja, kävin konserteissa ja näyttelyissä. Tein mitä huvitti. Nautin!

Syksyllä silmiini osui salakavalasti somen keskeltä työpaikkailmoitus, joka mursi vastustuskykyni. Tarjolla oli paikka, jossa saan oppia uutta (uusi toimiala, uusi tehtävä, uuden museon suunnittelu), jossa saan auttaa (jakaa osaamistani), ja joka ympäristöltään ja idealtaan on pelkkää kauneutta (museo). Onneni avaimille löytyi täsmäävä lukko. Työpaikkailmoitus kutsui niin vahvasti puoleensa, että päätin luopua vapaudestani. Hain paikkaa ja tulin valituksi. Nyt olen ollut jo runsaan kuukauden töissä. Nautin!

Nykyisessä ja aiemmassa työssäni suurin ero on selkeä tunne merkityksellisyydestä, joka ruokkii innostusta. Innostuminen on aktivoiva tila, joka edesauttaa toimeen tarttumista, luovuutta ja ylläpitää kiinnostusta. Innostumiseen liittyy mielihyvän tunteita ja se saa aamuisin lähtemään töihin hyvillä mielin. Innostuminen energisoi, auttaa luomaan ratkaisuja ja sietämään kiviä kengissä. Innostuminen liittyy usein alkuvaiheisiin ja se on usein edellytys muutoksen onnistumiselle. Muutostilanteissa - olivat ne sitten työuraan tai elämän kriisitilanteisiin liittyviä - kannattaakin perinteisen muutosjohtamisen lisäksi keskittyä innostuksenjohtamiseen. Tekemisen merkityksellisyys on innostavaa ja innostus on ihanaa!

Silloin kun sisäinen tunne signaloi vahvasti oikeassa paikassa ja oikealla asialla olemisesta, niin ollaan myös arvopohjaisen tekemisen keskiössä. Teorioiden mukaan asiantuntijatyössä yleisesti autonomy, competence/mastery ja purpose/relatedness ovat olennaisia tekijöitä työssä viihtymisen kannalta. Kun merkityksellinen työ yhdistyy luottamukseen omasta osaamisesta ja mahdollisuuteen rakentaa tehtävästä oman näköinen, kun työ joustaa ja sopii yhteen muun elämän kanssa ja kun työtä saa tehdä osana inspiroivaa työyhteisöä, niin aika moni palikka on kohdillaan.

Töihinpaluun jälkeen olen alkanut arvostaa yhteisöllisyyttä merkityksellisyyden tärkeänä osatekijänä. Uutena työntekijänä olemassaolevaan yhteisöön soluttautuminen tekee näkyväksi molemminpuolisen tutustumisen tärkeyden. Vaikka työ sinällään harvoin edellyttää lähityötä, niin onnellinen työyhteisö edellyttää ihmisten aitoa kohtaamista. Introverttiminälle tämä on yllättävä oivallus. Edelleenkin teen etänä tehokkaammin ja keskeytyksetön työskentely on joissakin tilanteissa välttämätöntä, mutta lähi- ja läsnätyössä vuorovaikutuksen syvyys ja sen myötä yhteisen ymmärryksen muodostama vaikuttavuus on aivan eri luokkaa, kuin mitä etänä voi saavuttaa. Tiedon tasapuolinen jakaminen ja erilaisten osaamisten ristiinpölytys sujuu yhdessä työskennellessä kuin huomaamatta, mutta vaatii aivan erityistä ponnistelua, jos tiimi on hajallaan. Saapuva Teams-viesti ei aiheuta akuuttia hymyilyä kuten työystävän kanssa ohimennen tervehtiminen tai jutustelu. Teamsin kanssa voidaan ajoittaa ruokailu samaan aikaan ja laittaa kamerat päälle, mutta kokemus ei silti ole yhtä kokonaisvaltaista kuin yhteisen ruokapöydän äärelle kokoontuminen fyysisesti. Yksikseen on hankalaa ylläpitää me-henkeä.

Museot ovat aina olleet minulle merkityksellisiä. Kuvaavaa on, että Meilahdessa intensiivijaksolla osallistuin useampaan virtuaaliopastukseen (Kiasman ja Suomen Joutsenen mainitsinkin) vaikka vointi oli hutera, ekan syöpävuoteni aikana kävin 22 museossa vaikka oli korona ja olin syöpähoitojen aiheuttaman vastustuskyvyn puutteen vuoksi ykkösriskiryhmää. Ennen irtisanoutumista käytin koko kulttuurisetelisaldon Museokorttiin. Partiomuseon taustalla toimivassa yhdistyksessä olen ollut ainaisjäsen iät ja ajat. Kotini on - kuten varmaan kaikkien suomalaisten kodit ovat - pieni taideteollisuusmuseo. Lomareissujeni sisältöjä ovat aina määritelleet paikalliset museot, kuten myös muu näyttelytarjonta ja konsertit. On aika hienoa saada työskennellä ympäristössä, jonne on koko ikänsä hakeutunut vapaa-ajallaan. Uusi esihenkilöni sanoo museohommia kutsumukseksi. Olen samaa mieltä.

Ai niin, tämähän oli mun syöpäblogini, joten lopetan työhorinat. Syöpärintamalta ei mitään uutta. 20 kk tarkastus vahvisti, että olen täysin terve. Mitään viitettä uusiutumisesta ei ole havaittavissa. Aika Jee!