Vahvat naiset Espoossa

Länsiväylä halusi haastatella minua tämän blogin tiimoilta ja suostuin "any publicity is good publicity" ja "elämä pitää elää ja kaikkeen pitää sanoa kyllä" -hengessä. Lehti oli saanut blogista juttuvinkin. Arvelen kiinnostuksen syntyneen paitsi syöpään liittyvästä avoimuudesta, niin myös espoolaisuudesta. Uutisarvoni on pikkiriikkinen, mutta paikalliskiinnostavuus voi olla ihan kohtalainen. Sairauden myötä hyödynnän monia Espoon tarjoamia terveyspalveluja.  Sinällään haastattelukokemus oli hauska ja kiinnostava.

Länsiväylä-lehti tuo mieleeni lapsuuden ja äitini tädin, jota me kaikki kutsuimme Lilja-tädiksi. (Tässä kohtaa kenenkään yksityisyys ei vaarannu, koska kyse on jo kauan sitten edesmenneestä henkilöstä.) Lilja-täti oli monella tavalla moderni, itsenäinen ja vahva nainen. Hän oli kotoisin kannaksen Karjalasta, jossa äitini suku menetti kodin, maat ja mannut kahdesti. He lähtivät evakkoon sodan alkaessa, palasivat välirauhan aikana ja rakensivat poltetun talon tilalle uuden, mutta kohta joutuivat uudestaan lähtemään sotaa pakoon. Lapsuudessani kuulin joka mummolareissulla tarinoita sodasta ja evakkomatkoilta. 

Lilja-täti toimi sodan aikana viestintälottana ensin 8. divisioonan eli "kolmen kannaksen koukkaajien" esikunnassa ja rintamalla ja sen jälkeen Mikkelin viestikeskus Lokissa ja päämajassa Helsingissä. Lilja-täti oli hyvin pieni nainen, minuakin päätä lyhyempi, mutta karismaltaan suuri. Voin vain kuvitella kuinka hän on ollut topakka ja tehokas tehtävissään ja ryhdikkäänä toiminut miehisessä ympäristössä. Sodan jälkeen hän asui vuoden Englannissa ja teki sen jälkeen uraa ulkomaankaupan parissa. Lapsen näkökulmasta parasta Lilja-tädin kansainvälisessä työssä olivat työmatkoilta tuodut tuliaiset: sveitsiläinen ja belgialainen suklaa tulivat meille tutuksi jo kauan ennen kuin niitä alkoi ilmestyä Suomessa kaupan hyllyille. 

Lilja-täti oli hyvin itsenäinen ja itsellinen aikana, jolloin muut naiset usein olivat perhekeskeisiä kotirouvia. Hän oli tiedonjanoinen, halusi oppia uutta ja oli eläkkeelle siirryttyään ikäihmisten yliopiston aktiiveja. Lilja-täti luki paljon ja siteerasi usein lehtiä - myös Länsiväylää. Lilja-täti oli hyvin vahvasti paitsi karjalainen, niin myös espoolainen ja tapiolalainen. Sodan jälkeen Lilja-täti asui ensin Helsingissä ja muutti sieltä Tapiolaan, jossa hän asui loppuelämänsä. Lilja -tädin luona vierailuihin liittyi aina Tapiolan kävelykierros ja hänen puheissaan vilahteli paikallisia sanoja ja termejä, jotka nyt ovat tulleet osaksi minunkin arkeani. Lilja-täti sai sydäninfarktin suurin piirtein saman ikäisenä kuin minä syövän - kumpikin selvisimme (tai ainakin aion selvitä!). Lilja-täti kirjoitti muistelmia, minä nyt hetkellisesti blogia. Suvussani on ollut paljon vahvoja hahmoja, joista kerrotaan tarinoita.  

Edit 21.2.: Kuulin tänään, että juttu on julkaistu su 21.2. myös Uusimaa-lehdessä.